Siitäkin huolimatta, että rakastan kolmea pikku apinaani enemmän kuin mitään muuta, olisi nyt äitin oma hetki tarpeen. Pidempi hetki kuin treenihetki. Siitäkin huolimatta, että lapset rakastavat minua niiiin kovasti ja koittavat tehdä kaikkensa, että äiti olisi heistä ylpeä, heillä on myös uskomaton taito raastaa hermojani ja venyttää pinnaani.
Meillä asuu yksi ERITTÄIN uhmaikäinen tyttö ja yksi ERITTÄIN pikkuvanha eskarilainen. Puuh, Helmiin uhma ei ole vielä tarttunut. Puuh.
Eskarilainen suunnitteli tänään muuttavansa mummolaan ja voi kuulemma hyvin olla siellä, kun me muut ollaan lomalla.
Uhmalainen on menettänyt täysin kaikki taitonsa. Joka paikkaan pitäisi kantaa, pukea ja riisua. Ja kumpikaan meistä ei anna eriksi. Oh joy.
Juuri nyt on ollut sellainen fiilis, etä ihanaa mennä maanantaina töihin. Mutta mieli muuttuu vuorokauden sisällä. Ei se kuitenkaan mitään vapaata ole, ensin töissä ja sitten jatketaa töitä kotona. Enkä edes osaisi olla erossa pikku apinoistani. Mutta edes hetki hiljaisuutta.
Noh ehkä uhma ja pikkuaikuisuus on huomenna jo ohi. Saahan sitä haaveilla. :)
Ja aina voi mennä pulkkamäkeen, vaikkei pulkkaa olekaan, hauskaa on silti. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti